Gluteeniton panini on usean vuoden kehitystyön tulos

Gluteeniton panini on usean vuoden kehitystyön tulos

Gluteenittomien tuotteiden kysyntä on ollut kasvussa jo usean vuoden ajan. Gluteenittomien tuotteiden myynti on kasvanut jo useita vuosia peräkkäin. Suosion kasvuun on kaksi syytä. Ensinnäkin keliakiaa diagnosoidaan aiempaa enemmän. Toiseksi gluteeniton ruokavalio on kasvattanut suosiotaan myös muiden kuin keliaakikkojen keskuudessa. Gluteenittomuuden voidaankin jopa sanoa olevan uusi ruokavaliotrendi.

Gluteeniton panini on ratkaisu kysyntään

Gluteeniton Kinkkupanini on Ulvilalaisen Mr. Paninin ensimmäinen täysin gluteeniton tuote. Panini Chef Janne Ikonen kertoo, että päätös gluteenittoman tuotteen lanseeraamisesta kypsyi pikkuhiljaa asiakaspalautteen perusteella. 

– Gluteenitonta paninia toivotaan meiltä tasaisin väliajoin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Olemme innoissamme, että nyt myös keliaakikot ja muut gluteenitonta ruokavaliota noudattavat pääsevät herkuttelemaan panineilla, Ikonen sanoo.

“Teimme kehitystyötä useamman vuoden”

Avainasemassa gluteenittoman paninin kehitystyössä oli tietysti leipä. Sen tuotekehitys otti aikaa.

– Teimme kehitystyötä useamman vuoden, ennen kuin löysimme sopivan yhteistyökumppanin, Ikonen kertoo.

Lopulta leivän valmistajaksi valikoitui hartolalainen Vuohelan Herkku. Varta vasten Mr. Paninille kehitetyn paninileivän raaka-aineina on käytetty muun muassa tattarijauhoa, maissitärkkelystä, auringonkukan- ja pellavansiemeniä ja perunahiutaleita. Panini-leipä on gluteenittomuuden lisäksi laktoositon ja soijaton.

Gluteeniton panini valmistetaan käsityönä Ulvilan paninikeittiössä

Täytteenä gluteenittomassa paninissa on Snellmanin kotimaista savukinkkua, Mr.Paninin omaa Mexican-majoneesia ja Valion Edam-juustoa.

– Mielestämme makukombinaatio on varsin hyvä ja täydentää gluteenittoman leivän runsaita maukkaita makuja, Ikonen makustelee.

Laatu on meille ensisijaisen tärkeää ja sen vuoksi paninit valmistetaan käsityönä Ulvilan paninikeittiössä.

Lue myös: Mr. Paninin Gluteeniton Kinkkupanini kerää kehuja – oletko jo maistanut?