Uutuus: kokoa oma panini Konepajan Brunossa

Uutuus: kokoa oma panini Konepajan Brunossa

Konepajan Brunon uudistunut kioski Helsingin Vallilassa myy nyt aivan uudenlaisia, tilauksesta valmistettuja Mr. Paninin panineja. Kioskissa paninit valmistetaan tuoreista raaka-aineista, käsityönä toiveidesi mukaan. Vapaavalintaisen täytteen, majoneesin ja juuston lisäksi rapean paninileivän välissä on runsaasti tuoreita kotimaisia kasviksia. Tarjolla on myös vegaanisia ja ensimmäistä kertaa myös gluteenittomia vaihtoehtoja. Tervetuloa maistamaan!

Kioskin tuotevalikoima

Valitse yksi täyte, yksi majoneesi tai kastike ja yksi juusto. Tuoreet vihannekset ja mausteet sisältyvät hintaan.

Aukioloajat

Paninikioski on auki Konepajan Brunon aukioloaikoina. Heinäkuussa kioski on auki arkisin klo 10.30–15.00. Katso viikonlopun aukioloajan Brunon sivuilta.

Näin löydät meidät

Tämä onkin sitten ihan oma lukunsa. Meidät on nimittäin ihan älyttömän vaikea löytää. Konepajan Bruno sijaitsee vanhalla VR:n konepajalla Helsingin Vallilassa. Paikka on kuin labyrintti. Aleksis Kiven kadulta pitää osata kääntyä pihaan pienen vartiokopin kohdalta. Sitten kun ihmettelee siinä, että mihin ihmeen tehdaspihaan sitä on oikein joutunut, niin pitäisi vielä tajuta kurkata kulman taakse, että löytää oikean oven. Sehän näyttää ihan vanhalta ratikkahallilta! Ei mahda mitään, se se on. Mutta älä luovuta, vaivannäkösi palkitaan kyllä, kun pääset maistamaan paninia!

Konepajan Bruno
Aleksis Kiven Katu 17 A
00510 Helsinki

Puh: +358 46 923 6997

Kuvia paninikioskin antimista