Hyvä välipala syntyy laadukkaista raaka-aineista

Hyvä välipala syntyy laadukkaista raaka-aineista

Keväällä 2014 päästiin maistamaan uudistuneita ja sanalla sanoen entistä parempia panineja, kun Mr. Panini remontoi perusteellisesti tuotevalikoimaansa.

Muutoksista tärkein oli lähileipomon leipoma suomalainen leipä, joka korvasi aiemmin käytetyn belgialaisen pakasteleivän.

Varta vasten Mr. Paninille suunniteltua, ainutlaatuista ja entistä herkullisempaa leipää kehitettiin lähes kaksi vuotta tiiviissä yhteistyössä Porin Leivän kanssa.

olli_pil

Alkuperällä on merkitystä

Leivän lisäksi myös mahdollisimman moni muu raaka-aine vaihdettiin kotimaiseen vaihtoehtoon.

Ulvilassa alusta asti valmistettavia Mr. Paninin kuuluisia majoneeseja parannettiin mm. siirtymällä käyttämään niissä suomalaista edamjuustoa.

Myös Mr. Paninin mehevään lihavalikoimaan saatiin mukaan kotimaisia makuja, nimittäin aitoa kotimaista savukinkkua sekä 100 % suomalaista salamia ja kebablihaa.

Viimeisenä uutena Mr. Paninin komeaa raaka-ainelistaa täydentää kansan kestosuosikki Valion AURA® sinihomejuusto. Kermainen juusto tuo vahvaa makua kevään jännittävään uutuuspaniniin. Käyhän vilkaisemassa nopeasti, mikä ihme on Kana-sinihomejuustopanini.

homejuusto-1400x630

Hyvä välipala voi olla aina parempi

Mr. Panini matkaa määrätietoisesti kohti kotimaisuutta, askel kerrallaan. Olennainen osa kehitystyötä on tinkimätön avoimuus raaka-aineiden alkuperän ja paninien valmistuksen suhteen. Tämän vuoksi Mr. Paninin entistä herkullisemmat makuelämykset saivat myös uuden pakkausilmeen, jossa raaka-aineiden alkuperämaat ovat selkeästi esitetty.

Hakusessa hyvä välipala? Katso täältä kaikki paninit ja löydä oma suosikkisi!